Turveltaen

Turveltaja yritti jälleen sivistää itseään osallistumalla Tampereen yliopiston professori Hannu Kuuselan luennolle aiheesta Asiakas ratkaisee. Kuusituntinen istunto herätti useita ajatuksia. Päällimmäisenä tuli mieleen seuraavanlainen pohdinta: Kuka on koululaitoksen asiakas? Onko asiakas oppilas vai onko asiakas yhteiskunta? Mielestäni tämä on perustavaa laatua oleva kysymys, joka vaikuttaa (tai ainakin pitäisi) siihen, miten opetusta suunnitellaan.

Mitä tarkoittaisi, jos asiakas onkin yhteiskunta? Ajatellaan nyt vaikka asiaa, josta luennolla paljon keskustelimme. Asiakaspalvelua. Todettiin, että meni Suomessa autokorjaamoon tai rautakauppaan, palvelun taso on heikkoa. Miksi näin? Onko vika suomalaisessa kulttuurissa ja mielenlaadussa? Jos ajatellaan että yhteiskunnan viesti on tämä ja me koululaitoksena haluamme tuottaa asiakkaallemme (yhteiskunnalle) hyviä tuotteita (tulevaisuuden työntekijöitä) eikö meidän pitäisi räätälöidä koulutusta siten, että esimerkiksi asentajien koulutukseen sisältyisi runsain mitoin asiakaspalvelukoulutusta?

Paljon puhuttiin myös asiakaslupauksesta. Moniko oppilaitos on miettinyt, mikä on lupaus, jonka haluamme antaa asiakkaillemme? Oppilaille luvataan varmasti tasokasta opetusta ja hyviä työllistymismahdollisuuksia, kenties mahdollisuutta laajoihin sivuainevalintoihin. Mutta mitä luvataan yhteiskunnalle? Pystymmekö lupaamaan tasalaatuista tuotetta? Voimmeko asettaa standardin valmistuneille oppilaille? Luvata yhteiskunta-asiakkaalle, että meiltä valmistuneet “tuotteet” pystyvät takuulla vähintään tiettyyn suoritustasoon… Ihmettelenpä vaan. Kuka uskaltaa luvata?

Ja vielä loppuun irrallinen pieni ajatus: Jatkuvasti törmää eri luennoilla kokemusperäisyyden korostamiseen, niin myös nyt painotettiin asiakkaiden lisääntyvää kokemushakuisuutta ja mietittiin elämysten tuottamista palvelutilanteessa. Jos ihmiset kaipaavat kokemuksia vapaa-ajalla, miksei myös työssä tai koulussa. Miten siis voisimme tehostaa opetusta/oppimista äänien, tuoksujen, värien yms. elämysten kautta?

Suosittelen kaikille ajatusten tuulettamista yhdessä Teemu Arinan kanssa. Teemu puhuu ja kirjoittaa informaatiotegnologian kehittymisen tuomista muutoksista ihmisen oppimiseen.

Muutama väite Teemun esityksistä jää väkisinkin mietityttämään. Esimerkisi se että omien kokemusten rinnalle on nousemassa vahvemmin muiden kokemuksien kautta eläminen ja oppiminen. Sähköisen median kautta kokemusten välittäminen on helppoa, videokuvaa on saatavilla aiheesta kuin aiheesta. Kun omat mahdollisuudet hankkia kokemuksia ovat rajallisia, etsitään muiden yhä rajumpia kokemuksia. Voi olla näinkin ja jos on, ovelan opettajaopiskelijan pitäisi nyt miettiä, miten näitä kaikkia saatavilla olevia kokemuksia voisi hyödyntää elämyksellisen oppimiskokemuksen tuottamisessa. Rakentavasti.

Internetin ansiosta perinteinen opettajakäsitys hämärtyy. Moni “guru” ja asiantuntija ei välttämättä enää edes tiedä olevansa jonkun opettaja. Mahdollisuudet päästä käsiksi maailmanlaajuiseen viisauteen ovat rajattamat. Meneekö kauaakaan, kun todetaan että se opettaja, joka luokan edessä seisoo, tietää itseasiassa vähemmän kuin oppilaansa, jotka ovat tutustuneet samaan tietoon jo aikapäivää sitten… Kannattaako sen luokan edessä seisojan pian edes yrittää olla alansa paras asiantuntija (joku viisaampi on kuitenkin jo julkaissut jotain edistyksellisempää verkossa), pitäisikö hyväksyä roolimuutos ja keskittyä oppimisen ja tiedonhankinnan ohjaamiseen ennemmin kuin tiedon “kaatamiseen” oppilaiden uneliaisiin korviin.

Teemu vertaa nykyistä koulujärjestelmää tehtaaseen: raaka-aineet (oppilaat) laitetaan sisään ja heistä valmistetaan tuotteita (ammatteja). Teemu on oikeassa väitteessään, että kun joku valmistuu esim. psykologiksi, teemme hänestä mielessämme tuotteen, jolla oletamme olevan tietynlaisia ominaisuuksia. Yhteiskunta on määrittänyt, millainen henkilö on insinööri ja millainen historijoitsija. Ja kuka voi väittää ettei opettaja sanasta tule mieleen nutturapäinen tiukkapipo… Mutta kun Teemua kuuntelee, tulee mieleen että suuria asioita on tapahtumassa. Ja koulun, opettajan ja yhteiskunnankin on sopeuduttava näihin muutoksiin.

Jossain tässä opintojen matkan varrella muistan kaipailleeni vertailua suomalaisen ja eurooppalaisen koulutuksen välillä. Osittain näihin kysymyksiini sainkin nyt vastauksen Haaga-Helian Studia Generalia luennolta, jossa Johanna Lasonen Jyväskylän yliopistosta oli puhumassa ammatillisen koulutuksen asemasta ja vetovoimasta Euroopassa.

Lasosen luennosta jäi mieltä askarruttamaan seuraavanlainen asia: Suunnilleen puolissa Euroopan maista ammatillinen koulutus tuntuu olevan suositumpi kuin yleissivistävä, Suomessa luku on jopa 60% (mikä tuli kyllä yllätyksenä). Toisaalta taas työttömyystilastot osoittavat, että ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden työttömyys on korkeammalla tasolla kuin korkeasti koulutettujen. Ja sitten taas sanotaan, että uramahdollisuudet ovat yksi merkittävimmistä tekijöistä koulutuslinjaa valittaessa. Pistää vain ihmettelemään, miksi ammatillinen koulutus sitten on niin suosittua, jos odotettavissa kuitenkin suuremmalla todennäköisyydellä on työttömyys (ehkäpä hieman kärjistetysti sanottua…)? Voiko tällä olla jotain tekemistä sen kanssa, että joissakin Euroopan maissa esim. Saksassa joudutaan jo hyvin nuorena valitsemaan tuleva koulutuslinja? Miten hyvin kolmetoistavuotias on perillä tulevista työllistymismahdollisuuksista?

Ihmettelyn kohteeksi on erikseen vielä pakko nostaa Pohjoismainen sisaremme Islanti, jossa ammatillisesta koulutuksesta valmistuu vain 9% väestöstä ja työttömyys on minimi tasolla. Millaisia työpaikkoja Islannissa on oikein tarjolla? Pitäisikö sinne oikein lähteä tutustumaan uramahdollisuuksiin…

Koska turveloinen haluaa myös seurata ajankohtaisia keskusteluja, pisti Lasosen tilastoista silmään vielä yksi mielenkiintoinen fakta. Suomessa vain peruskoulun suorittaneista naisten palkat ovat keskimäärin korkeampia kuin miesten. Sen sijaan heti kun koulutus astuu mukaan kuvaan palkkaerot keikahtavat toisin päin (mistä on viime aikoina kyllä kuultu joka mediasta). Miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista? Tähän pitäisi ehdottomasti syventyä tarkemmin, millaisissa tehtävissä ovat vain peruskoulun suorittaneet naiset ja miehet, missä taas toisenasteen ammatillisien opinnon suorittaneet. Kuka tietää???